Dokumenttielokuvia

ANKARISTA ANKARIN

Ulkoluodot ovat äärimmäinen elinympäristö. Suojaa ei myrskyn yllättäessä juuri ole, eikä paahtavalta kuumuudelta pääse varjoon. Luodoilla on silti monenlaista elämää, joka on sopeutunut poikkeuksellisen ankariin oloihin. Keväisin ja syksyisin ulkoluodot ovat tärkeitä levähdyspaikkoja muuttolinnuille, ja monet linnun jäävät myös pesimään ulkoluotojen äärimmäisiin oloihin. Ulkoluodot ovat myös hylkeiden valtakuntaa. 

Ankarista ankarin on luontodokumenttielokuva ulkoluotojen kiehtovasta, mutta myös äärimmäisestä luonteesta. Dokumentti kuvaa luodon elämää kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina, myös taivaalta merikotkan perpektiivistä ja pinnan alta arvoituksellisen rakkohaurun maailmasta.

Ankarista ankarin on tuotannossa ja elokuva valmistuu 2024.

  • Ohjaus: Petteri Saario

    Käsikirjoitus: Petteri Saario

    Kuvaus: Antti Saario ja Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Äänisuunnittelu: Joonatan “Junde” Hietanen

    Sisältöasiantuntija: Jouko Högmander

    Tuotanto: DocArt, Tiina Saario ja Petteri Saario

REVONTULTEN RÄPPÄRI

Revontulten räppäri on dokumenttielokuva Saamenmaan pohjoisimmassa kulmassa Utsjoella asuvan 18-vuotiaan saamelaisräppärin Mihkku Laitin elämästä. Elokuva on Talent Suomessa hurmanneen Mihkkun kasvutarina kohti muusikon uraa ja orastavaa tähteyttä monenlaisten odotusten keskellä. Mihkku kantaa ylpeästi itse tuunaamaansa saamenpukua, räppää ja joikaa sulassa sovussa, suunnittelee brändiään tietokoneella, mutta taitaa myös poronhoidon vaativan työn. Ja ennen kaikkea näkee omat erityiset juurensa ja saamen kielen suurena vahvuutenaan. Tulevaisuus askaruttaa: seuratako isän jalanjäljissä vai suunnatako kohti unelmiaan? 

Revontulten räppäri osallistui DocPoint Impact -hankkeeseen, jossa kehiteltiin ja valmisteltiin vaikuttavuuskampanjaa saamelaiskulttuurin tunnetuksi tekemiseksi erityisesti kouluissa.

Traileri

Nettisivu

  • Kesto: 75 min

    Tuotantovuosi: 2023

    Käsikirjoitus ja ohjaus: Petteri Saario

    Apulaisohjaus: Antti Saario

    Kuvaus: Antti Saario ja Petteri Saario

    Leikkaus: Matti Näränen

    Musiikki: Markku Kanerva, Mihkku Laiti

    Äänisuunittelu: Joonatan Hietanen

    Vaikuttavuustuottaja: Sari Orkomies

    Tuotanto: DocArt, Petteri Saario ja Tiina Saario

    Yhteistyössä: Ylen Elokuvatiimi

    Tuotantotuki: Suomen elokuvasäätiö & Avek

  • Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali 2023, Kotimaisen kilpailun pääpalkinto

    Chicagon kansainvälinen lastenelokuvafestivaali, Yhdysvallat 2023

    European Union Film -festivaali, Ottawa, Toronto & Vancouver Kanada, 2023

    Umeån elokuvafestivaali, Ruotsi, 2023

    Verzió-elokuvafestivaali, Budapest Unkari, 2023

OPERAATIO NORPPA

Operaatio norppa on dokumenttielokuva saimaannorpasta, sen sykähdyttävästä elinpiiristä Saimaasta ja tinkimätöntä työtä tekevistä tutkijoista, jotka haluavat pelastaa erittäin uhanalaisen norpan. Ilmastonmuutos tarkoittaa saimaannorpalle tukalaa tulevaisuutta. Norppa tarvitsee lunta ja jäätä lisääntyäkseen, mutta tulevaisuudessa yhä useampana talvena lumen ja jään sijaan Saimaalla laine lyö rantaan. Miten käy norpan, kun ilmaston lämpeäminen uhkaa tuhota sen elinolot? Tutkijoilla on ratkaisu: norpanpöntöt. Mutta millaisen keinopesän norppa kodikseen hyväksyy?

Yle Areena

  • Kesto:

    Tuotantovuosi: 2023

    Ohjaus: Petteri Saario

    Kuvaus: Petteri Saario ja Antti Saario

    Käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Tuotanto: DocArt, Petteri Saario ja Tiina Saario

    Yhteistyössä: Yleisradio, Our Saimaa Seal LIFE sekä Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö

VEDENNEITO

Vedenneito on elämyksellinen koko perheen elokuva, joka tutustuttaa Saimaan henkeäsalpaavaan luontoon ja eläimiin nuoren tytön silmin. Vedenneito kertoo 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin riemukkaista hetkistä Saimaan saaressa huikaisevan järviluonnon keskellä. Kesällä he kalastavat ja hyppäävät kalliolta uimaan, syksyllä poimivat sieniä ja seuraavat muuttolintuja. Talvella he yöpyvät järven jäällä, revontulten alla ja keväällä he kohtaavat lopulta maailman harvinaisimpiin lukeutuvan hylkeen, saimaannorpan, silmästä silmään. 

Yhteistyössä tuotantoyhtiö Citizen Janen (ent. Pohjola Filmi) kanssa valmistettu lapsille suunnattu luontodokumenttielokuva on ollut katsoja- ja festivaalimenestys. Elokuvasta tuotettiin sekä kokopitkä elokuvateatterielokuva että neliosainen sarja. Sekä elokuva että sarjan lyhytelokuva “Talvinen järvi” ovat voittaneet useita palkintoja. Talvinen järvi kilpaili muun muassa IDFA:ssa Kids&Docs -sarjassa.

Traileri

Yle Areena

  • Kesto: 75 min

    Tuotantovuosi: 2019

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Matti Näränen

    Musiikki: Markku Kanerva

    Tuotanto: Citizen Jane Productions, Elina Pohjola ja Leila Lyytikäinen

    Yhteistyössä: Yle Lastenohjelmat

    Tuotantotuki: Suomen elokuvasäätiö, AVEK, Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö

  • Mo&Friese Children’s Short Film Festival: FRIESE Prize (Winter Lake) Hamburg Saksa 2021

    KUKI – 13th International Short Film Festival for Children and Youth: Audience Award (Winter Lake), Berliini Saksa 2020

    Olympia International Film Festival for Children and Young People: Best Short & medium length documentary Award (Winter Lake), Kreikka 2020

    Filem'On - The International Film Festival for Young Audiences: ECFA Documentary Award (Vedenneito) 2020

    -IDFA 2019, Amsterdam, Winter Lake -elokuva Kids&Docs -kilpailusarjassa

    Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali 2019.

    Kotimaisen kilpailun pääpalkinto Vedenneito -elokuvalle

AKTIVISTI

Koskettava ja rohkaiseva kertomus kaivosmiehen tyttären taistelusta kansainvälistä kaivosjättiä vastaan. Kuvaus Lapin arvokkaimman suon kohtalosta. Onko kaikki kaupan, jos tarpeeksi maksetaan? Tarina poikkeuksellisesta sisusta, rohkeudesta ja rakkaudesta omia juuria ja kotikylää kohtaan. Aktivisti-elokuva valmistui vuonna 2017 ja on siitä lähtien inspiroinut katsojia ympäri maailman. Se on kiertänyt menestyksekkäästi kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla yli kahden vuoden ajan saanut yli 40 esitystä 19 maassa ympäri maailman.

Traileri

  • Kesto: 57 min.

    Tuotantovuosi: 2017

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Apulaisohjaus ja research: Sari Orkomies

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Perttu Hietanen

    Tuotanto: DocArt, Tiina Saario ja Petteri Saario

    Yhteistyössä: Yle Dokumenttiprojekti

    Tuotantotuki: Suomen elokuvasäätiö, AVEK

  • -Northern Character Green Screen International Film Festival 2020, Venäjä.

    Best Documentary Award

    -EcoFest International Festival of Ecology Films 2019, Romania.

    Tuomariston erikoispalkinto

    -Cinema Verde International Environmental Film Festival 2019, USA.

    Best Solution Award

    -IFF Ekotopfilm 2019, Slovakia.

    Prize of the Slovak Environment Agency for Inspiring Message

    -CinemAmbiente 2018, Italia

    Paras tunnin dokumenttielokuva

    -Matsalu Nature Film Festival 2018, Viro.

    Paras ympäristöelokuva -palkinto ja kunniamaininta

    -Festival MaPlanet 2018, Ranska.

    Prix de la Jeunesse -palkinto

ARVOKAS METSÄMME

Metsä. Meistä jokaisella on suhde siihen, eikä ihme, sillä Suomi on Euroopan metsäisin maa. Mutta metsiä on monenlaisia ja niin on myös käsityksiä metsästä. Ja ne muuttuvat - kuten ovat aina muuttuneet.

Arvokas metsämme -dokumentti sukeltaa metsiimme ja metsiemme hyödyntämiseen monesta eri näkökulmasta. Elokuva esittelee suomalaisia metsiä ja metsien mahdollisuuksia ennakkoluulottomien tekijöiden kautta. Mukana on aikamme visionäärejä ja kehittäjiä, jotka näkevät metsien hyödyntämisen uudella tavalla. Samalla Arvokas metsämme on dokumentti suomalaisten monista erilaisista metsäsuhteista.

Tuotimme Arvokkaan metsämme tilaustyönä juhlistamaan Marjatta ja Eino Kollin säätiön juhlavuotta. Hedelmällisessä yhteistyössä syntyi puhutteleva ja tulevaisuuteen luotaava katsaus siihen, millaista metsän käyttö voisi tulevaisuudessa olla.

Elokuvaa täydentämään valmistui laaja verkkoportaali arvokasmetsamme.fi

  • Kesto: 80 min. & 30 min.

    Tuotantovuosi: 2019

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Veera Voima ja Roope Aarnio

    Verkkoportaali: Sari Orkomies ja Kari Kuukka

    Tuotanto: DocArt, Petteri Saario ja Tiina Saario

    Yhteistyössä: Eino Kollin säätiö

SERGEI VERENSEISAUTTAJA

Sergei Verenseisauttaja on dokumenttielokuva keskellä Euroopan arvokkaimpia luonnonmetsiä sinnittelevästä vienankarjalaisesta Venehjärven kylästä. Elokuvassa seurataan kylän omavaraisuuteen perustuvaa elämää viiden vuoden ajan, kolmen sukupolven silmin. Isän ja pojan, Santerin ja Sergein lisäksi elokuvan päähenkilönä on Venehjärven kylän tervaskanto Sulo Lesonen.

Petteri Saarion, Juha Taskisen ja Jan Henrikssonin yhdessä perustaman Taiga Filmsin tuottama elokuva oli kansainvälinen menestys. Se edusti Suomea Prix Europe -festivaaleilla Berliinissä, sai Silver Horn -palkinnon Krakovan elokuvajuhlilla, valittiin Moskovan elokuvajuhlien ohjelmistoon ja oli Saksassa NDR:n vuoden katsotuin dokumenttielokuva prime time -ohjelmapaikalla.

  • Kesto: 102 min.

    Tuotantovuosi: 2008

    Ohjaus, kuvaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Petteri Saario ja Juha Taskinen

    Musiikki: Perttu Hietanen

    Tuotanto: Taiga Films

    Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot ja NDR

    Tuotantotuki: Suomen elokuvasäätiö

  • -Saksassa vuoden 2009 katsotuin dokumenttielokuva NDR:n prime time-dokumenttiohjelmapaikalla

    -Moscow International Film Festival, 2009

    FreeThought Documentary -ohjelmistossa

    -Krakow Film Festival, 2009

    Silver Horn Award

    -DocPoint 2009, Helsinki.

    Uusien suomalaisten dokumenttielokuvien sarjassa.

    -Dialektus Festival 2009, Budapest.

    Loppukilpailussa.

SISUKIVI

Dokumenttielokuva pienen perheen elämästä Ahvenanmaan ulkosaaristossa merikotkien ja hylkeiden keskellä. 9-vuotias Elin asuu isänsä Göranin ja äitinsä Rositan kanssa ympäri vuoden pienellä Husön saarella Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Sisukivi on kuvaus saaristolaisperheen omavaraisesta elämästä ja ihmisen ja luonnon poikkeuksellisesta ja läheisestä suhteesta. Elokuva on kunnianosoitus uhatulle saaristolaiselle elämäntavalle ja saaristoluonnolle.

  • Kesto: 63 min.

    Tuotantovuosi: 2004

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Perttu Hietanen

    Tuotanto: DocArt

    Yhteistyössä: Yle Teema, NDR

  • - International Nature Film Festival (IWFF) 2006, Missoula, USA: Kunniamaininta

    - Göteborg Film Festival 2005: Nordic Light –sarjassa

    - Wildlife Vaasa Nature Film Festival 2004: Tuomariston erikoispalkinto

    - Matsalu International Nature Film Festival 2004, Viro: Kilpailusarjassa

    - Filmfestivalen Vera 2004, Maarianhamina: 3. palkinto

MINNE HEPO SINNE REKI

Viktor ja Maria Popov asuvat Vienan Karjalassa omavaraistaloudessa rahan ja kiireen ulottumattomissa. Elokuvassa seurataan ainutlaatuisessa Paanajärven kylässä asuvaa pariskuntaa vuosina 1999-2001. Vuonna 2005 valmistunut elokuva oli aikansa katsotuimpia Ykkösdokumentteja ja se palkittiin useilla festivaaleilla, mm. Grand Awardilla Aasian suurimmilla luontoelokuvafestivaaleilla Japanissa. Elokuva edusti Suomea myös Prix Europen finalistina. Saksassa se oli vuoden katsotuin dokumenttielokuva NDR:n prime time -dokumenttiohjelmapaikalla vuonna 2002.

  • Kesto: 53 min.

    Tuotantovuosi: 2008

    Ohjaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Kuvaus: Juha Taskinen

    Leikkaus: Raimo Raitahila

    Musiikki: Perttu Hietanen

    Tuotanto: Taiga Films

    Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot, Ympäristöministeriö, Suomen kulttuurirahasto, Juminkeko, Arhippa Perttusen säätiö

  • -Japan Wildlife Festival 2003: Grand Award

    - Prix Europa Festival 2002 Berliini: Vuoden 2002 parhaiden eurooppalaisten tv-dokumenttien Top5-listalla

    -Barents TV Festival 2002 Dokumenttisarja: Kunniamaininta

    -Wildlife Europe Film Festival 2001: Tuomariston erityispalkinto

    - Matsalu International Nature Film Festival 2004, Viro: kilpailusarjassa

    - Wildlife Vaasa Nature Film Festival 2003: TOP3-listalle

    - Barents TV Festival 2002: Kunniamaininta

    - Pärnu International Documentary and Anthropology Film Festival 2002: VISU-palkinto

    -Wildlife Europe Film Festival 2001, Sundsvall: Tuomariston erikoispalkinto

AUTIOMAA

Elokuva sukeltaa tiedemiehen sieluun ja työhön. Tapahtumapaikka on Huippuvuorten Koillismaan arktinen erämaa. Ryhmä geologeja etsii tuntemattomia todisteita arktisten alueiden ilmastonmuutoksesta. 

Huippuvuorilla kuvattu elokuva on ohjaaja Petteri Saarion pohjoisin elokuva. Elokuvaa varten kuvausryhmän tuli läpäistä muun muassa ampumiskoe jääkarhun kohtaamisen varalta. Elokuvan tuotti Kinovid.

  • Kesto: 72 min.

    Tuotantovuosi: 2011

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Stefan Paavola ja Antti Hytti

    Tuotanto: Kinovid Productions, Timo Humaloja

    Yhteistyössä: Yle Dokumenttiprojekti

    Tuotantotuki: Suomen elokuvasäätiö, AVEK

WILD WILD CANARY - GUANCHEN VIIMEINEN VIHELLYS

Dokumenttielokuva Kanariansaarten ainutlaatuisesta luonnosta ja kulttuurista - ja hallitsemattoman massaturismin aiheuttamista tuhoista. Elokuva siitä, miten turismi voi kirjoittaa jopa historian uusiksi.

Kanarian saaret tunnetaan miellyttävästä ilmastosta ja sen houkuttelemista miljoonista turisteista. Harva tietää, että saaret ovat maailmanluokan luontokohde, joissa elää enemmän kotoperäisiä lajeja kuin Galapagoksella.

  • Kesto: 52 min.

    Tuotantovuosi: 2001

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Raimo Raitahila

    Musiikki: Perttu Hietanen

    Tuotanto: Tekstivirta

    Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot, Euroopan unioni, Fritidsresor, ympäristöministeriö, WWF

  • -Ökomedia, Saksa 2001: kilpailusarjassa

    -EcoTourIndFilm Festival 2001, Romania: Parhaan ympäristödokumentin palkinto

    - International Environmental Film Festival, Istanbul 2001: Turkin elokuva-arvotelijoiden liiton myöntämä Parhaan dokumenttielokuvan palkinto

UTSJOEN BECKHAMIT

Utsjoen Beckhamit -dokumenttielokuva on intiimi ja rehellinen kuvaus nykypäivän saamelaisista, kolmen sukupolven kokemuksin kerrottuna. Elokuva on kuvattu Suomen ja Euroopan unionin pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella, pääosissa ovat poromies ja arvostettu lohensoutaja Niila Laiti, saamelaiskulttuurin vahva vaikuttaja Annukka Hirvasvuopio-Laiti, vanhat saamelaisperinteet taitava Kirsti Laiti, Niilan äiti sekä Annukan ja Niilan pojat Mihku ja Áilu. Perheen elämää seurataan poroaitauksilta lohen valtakuntaan, ristiäisistä markkinoille, vanhoilta asuinsijoilta uusille, kaikkiaan lähes kolmen vuoden ajan. Saamelaistan arjen ja juhlan kuvauksen lisäksi elokuva vie katsojansa Ylä-Lapin mahtavimpiin erämaihin Kevon kanjonista lohen kutupuroille, niin ruskan loisteessa, jäiden lähtiessä kuin revontulten loimutessa pohjoisella taivaalla.

  • Kesto: 73 min.

    Tuotantovuosi: 2009

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Annukka Hirvasvuopio-Laiti ja Vilddas

    Tuotanto: DocArt / Tiina Saario ja Petteri Saario

    Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot ja NDR

KUTSU USAMBARASTA

Dokumenttielokuva Tansaniassa sijaitsevasta luontoparatiisista ja vuoristosademetsästä. Usambara on maailman arvokkaimpia biodiversiteetin hot spot -kohteita, jonka luontoarvoja suomalaisten suunnittelemat ja rahoittamat metsänhoitotoimet ehtivät tuhota ennen kuin kansainvälinen kohu pysäytti hakkuut. 

Itä-Usambaran sademetsien kohtalo on sumun peitossa. Elokuva on tarina paitsi Itä-Usambaran ainutkertaisista luonnonarvoista, myös viidakkokylien värikkäästä arjesta ja Suomen vaikutuksesta ja merkityksestä maassa. Elokuvassa saavat puheenvuoron Usambaran asukkaat: ihmiset ja luonto.

  • Kesto: 33 min.

    Tuotantovuosi: 2002

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Leikkaus: Raimo Raitahila

    Tuotanto: Tekstivirta

    Yhteistyössä: Yle Teema, ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto

KALAVALE

Bornholmin saarella Tanskassa on kalastettu satoja vuosia. Meri on tuonut leivän pöytään ja turskan kalastuksella saarelaiset ovat onnistuneet vaurastumaan. Kunnes koittaa päivä, jolloin meren turskanannat romahtavat ja kalastusta rajoitetaan, jopa kielletään. Meri on saastunut ja ylikalastettu. Nuoria kalastus ei kiinnosta ja saaren kalastajat alkavat käydä vähiin.

Dokumenttielokuva piirtää kertomuksen kalanhajuisista miehistä ja kalastuksen umpikujasta Bornholmin saarella Tanskassa. Se on kuvaus ihmisen ja luonnon välisestä siteestä, jonka haurastuminen ei ole kohtalokasta vain luonnolle vaan myös siitä eläville ihmisille.

  • Kesto: 52 min.

    Tuotantovuosi: 2004

    Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus: Petteri Saario

    Tuotanto: Tiina ja Petteri Saario DocArt

    Yhteistyössä: NDR ja Yle

SVEN QUIJOTE

Sven Quijote on kertomus maanviljelijäperheen elämästä Gotlannin saarella.

Se on syvällinen kuvaus usean sukupolven näkökulmasta, millaista elämä on Ruotsin suurimman saaren maaseudulla. Elokuva on kertomus katoavasta talonpoikaiskulttuurista ja siitä, miten maatalouden harjoittamisesta niin Gotlannissa kuin muuallakin pohjoismaissa on tullut kamppailua tuulimyllyjä vastaan. Kokonainen elämäntapa on romahtamassa, kun maatilojen määrä on vähentynyt rankasti. Dokumentti on tarina yhteisöstä, jossa elo yhtäältä on harrasta ja seuraavassa hetkessä irrotellaan railakkaasti. 
Sven Quijote on tarina välittämisestä, voimasta ja arjen hallinnasta sekä upeasta gotlantilaisesta maisemasta ja luonnosta etelänkiisloineen ja klinttitörmineen. Elokuva on klassinen seurantadokumentti, jonka tekemiseen on käytetty runsaasti aikaa.

  • Kesto: 88 min.

    Tuotantovuosi: 2006

    Ohjaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Kuvaus: Jan Henriksson ja Petteri Saario

    Tuotanto: DocArt Tiina ja Petteri Saario

    Yhteistyössä: Yle Teema, NDR

KANSANLUONTO

Suomalaisen luonnon ja suomalaisen ihmisen yhteisestä taipaleesta kertova elokuva perustuu kuvan, musiikin, äänen ja aikalaistarinoiden vuoropuhelulle. Suomen 90-vuotisjuhlallisuuksiin tuotetun elokuvakonsertin elävästä musiikista vastaa Suo-yhtye. 

Kansanluonto kuvaa suomalaisen luonnon herkkyyttä ja ankaruutta. Elokuva vierailee maan äärissä: polttavassa kuumuudessa ja hyytävässä kylmyydessä, valossa ja pimeydessä, tyynessä ja myrskyssä. Se tarkastelee luontoa merikotkan silmin taivaalta ja lohen tunnoin pinnan alta. Se kulkee käsi kädessä luonnon kierron kanssa, syntymästä kuolemaan, kuolemasta syntymään, kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina.

  • Kesto: 59 min.

    Tuotantovuosi: 2007

    Ohjaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Kuvaus: Jan Henriksson, Petteri Saario

    Leikkaus: Petteri Saario

    Musiikki: Veera Voima ja Suo-yhtye

    Tuotanto: Petteri Saaio ja Tiina Saario, DocArt

    Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot, Suomen ympäristökeskus, opetusministeriö, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Sitra

  • -International Environmental Film Festival Green Vision 2008, Pietari. Award for Beauty and Humanism -palkinto elokuvalle Kansanluonto.