Osat

Osa 1: Lapin mahtavat kansallispuistomme

Yle TV1 su 28.2.2016 klo 18.15 (Uusinta la 5.3.2016 klo 15.15)

Tietä käyden tien on vanki
vapaa on vain umpihanki

Aaro Hellaakoski

Aaro Hellaakosken runo kiteyttää Petteri Saarion uusim­man dokumenttisarjan sanoman. Erämaan löytää, kun uskaltaa poiketa polulta ja lähteä luontoon muulloinkin kuin viikonloppuisin ja lomakausina.

Kuusiosaisen sarjan avausjakso on kuvattu Lemmenjoen, Urho Kekkosen ja Ylläs-Pallastunturin kansallispuistoissa. Luontodokumentaristi vaeltaa kaamoksen sinessä Tunturi-Lapin komeimmissa maisemissa.

”Pimeänä vuodenaikana ihminen vetäytyy kuoreensa, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin. Minulle kaamos, polaariyö on puhdistava ja rauhoittava paasto etelän levottomasta aistisaasteesta,” Petteri Saario kertoo.

Saario lumoutuu myös Lapin henkeäsalpaavan kauniista ruskasta, tykkylumisista kynttiläkuusista, revontulista, nokipannukahveista ja autiotuvista, joiden suojassa voi odotella lumimyräkän kesyyntymistä.

”Pohjoiset erämaat ovat luonnossa kulkevalle ylittämättömiä. Avarat ikivanhat tunturimaisemat kuljettavat ajatukset ulottuvuuksiin, joita ei rakennetussa ympäristössä voi kokea. Muinaisuuden keskellä ihminen huokaa syvään, rauhoittuu. Verenpaine laskee ja sydämenlyönnit hidastuvat. On sanoinkuvaamattoman hyvä olo,” Saario toteaa.

Lapin talvi on ankara, mutta tunturi on rankka elinympäristö myös kesällä. Välillä on tukalan paahteista, kohta taas viima ja sade pieksevät tunturinrinnettä. Silti siellä kasvaa joukko sitkeitä kasveja. Kun jylhistä maisemista kääntää katseensa varvikkoon, voi nähdä lapinkuusioita, maariankämmeköitä ja lukuisia muita tunturikasveja.

Mutta tunturi on kesäisin myös vapauttava keidas. Kun räkkä koittaa, porotkin nousevat tuntureille sääskiä, mäkäräisiä ja muita pisteliäitä hyönteisiä pakoon.

Tunturi-Lapissa viihtyy myös moni arktinen lintulaji. Luontoelokuvaaja nauttii retkievästä keskiyön auringon paistaessa ja kapustarinnan lennähdellessä tunturinlaella. Kamera löytää myös lapintiaisen, teeren, kiirunan, lapinpöllön, koskikaran ja kuukkelin. Ikimetsän sylissä elää metsänkuningas karhu ja pohjoisen vapaissa virroissa uivat taimenet, nieriät ja vaelluskalojen kuninkaat lohet – ja niitä kuvaava Saario.

Lemmenjoen kansallispuiston luontovalvojalle ja poromiehelle Iisko-Henrik Näkkäläjärvelle luonto tuo leivän pöytään. ”Mieli leppää, kun tänne mettään pääsee. Rauhottuupi ja se on vaan semmonen hyvänolon tunne, joka tulee siitä,” Näkkäläjärvi sanoo. Kun inarilainen keittiömestari Heikki Nikula lähtee kalaan, tirisee pian vasta nostettu lohi villiyrttien kera tulilla joen törmällä.

Erämaan lumo -sarjassa tärkeässä osassa ovat aineettomat luonnonvarat. Lapin armollisessa kaamoksessa on hyvä käpertyä tutkimaan pimeyden merkitystä. Vaikka kaamos saattaa masentaa, niin ihminen tarvitsee pimeyttä. Pimeys on myös edellytys nähdä säkenöivä tähtitaivas tai taivaan yli loimottavat revontulet.