Muita audiovisuaalisia teoksia

VIRTUNATURE-TUTKIMUSHANKE

Olemme halunneet kehittää uudenlaisia mahdollisuuksia päästä luontoon, koska sinne ei ole aina mahdollista lähteä. Innostimme LUKE:n professori Liisa Tyrväisen tutkimaan virtuaaliluonnon vaikutusta ja olimme priimusmoottoreina maailman ensimmäisessä virtuaaliluontotutkimuksessa. Tulokset olivat mullistavia. Luonto on niin tehokas rentouttaja, että jo pelkästään elävän luontokuvan katselu ja luonnonäänten kuuntelu riittävät palautumaan stressistä ja virkistämään. Suunnittelimme ja rakensimme työpaikalle luontohuoneen ja tuotimme kolme erilaista rauhoittavaa luontosisältöä. Huoneessa vietetyn tauon todettiin kohentavan koehenkilöiden mielialaa, rauhoittavan sydämen sykettä ja vähentävän ärtyneisyyttä ja negatiivisia tunteita. Erityistä vaikutusta näyttäisi olevan metsäaiheisella virtuaaliluonnolla.

Tutkimus

  • Tuotantovuosi: 2019

    Toteutus: Petteri Saario, Antti Saario

    Tilaaja: Luke

LUTRA LUTRA

Rakensimme Vanhan kappalaisentalon galleriaan Porvooseen hiljaisuuden huoneen, jossa vierailija voi hetkeksi unohtaa huolet, kiireet ja murheet itäuusmaalaisen luonnon äärellä. Luonnollisesti-näyttelyn neljä taiteilijaa puhuivat näyttelyssä kukin luonnon puolesta omasta näkökulmastaan. Toteuttamassamme Lutra lutra -videonstallaatiossa veimme katsojat luonnon äärelle veden heijastuksen kautta.

Teos nähtiin myös Porvoon vanhassa kaupungissa kesällä 2021 Butiken i Stan Pop up -kaupassa.

  • Tuotantovuosi: 2018

    Kesto: 17:44

    Toteutus: Antti Saario, Petteri Saario, Joonatan Hietanen

TAIMENPURO

Toimme urbaanit taimenet ja niiden vedenalaisen elinpiirin kaupunkilaisten nähtäville Lumo-valofestivaaleilla Oulussa. Ideoimme ja toteutimme ulkoilmateoksen Luonnonvarakeskuksen tilauksesta, joka on tehnyt hartiavoimin töitä lohikalojen elinolojen parantamiseksi Oulussa. Taimenpuro-teoksessa matkataan kaupunkipuroa pitkin jalon vaelluskalan matkassa. Mätimunasta kuoriutuu läpikuultava poikanen ja  syksyn tullen sukypsä taimen puskee kotipuroaan ylös kutemaan synnynsijoilleen. Teos pystytettiin osaksi valofestivaalia kaupungin keskustan tuntumaan Hupisaaren puistoalueen liepeille. Puiston puroissa täplikkään vaeltajan saattaakin nähdä uiskentelemassa majesteetillisesti purokasvien ja kivien suojassa.

  • Tuotantovuosi: 2019

    Kesto: 4:56

    Toteutus: Petteri Saario, Antti Saario

    Tilaaja: Luonnonvarakeskus / Oulun kaupunki

PUTOUS

Oulangan luontokeskuksen Putous-installaation keskiössä on kansallispuiston sydän, mahtava Oulanka-joki. Virtuaaliputous lähtee liikkeelle vesipisarasta ja pisara kulkee puron solinan ja kosken kohinan kautta putouksen pauhuun. Teoksessa Kiutaköngäs putoaa suoraan katsojan syliin ja pisaroiden hidastettu tanssi kuohuissa lumoaa näyttelyssä kävijän.

  • Tuotantovuosi: 2014

    Kesto: 4 min.

    Toteutus: Petteri Saario

    Tilaaja: Metsähallitus

MERENKULKIJA

Puhdas Itämeri -näyttelyssä katsoja sai pysähtyä Merenkulkija-videoteoksemme äärelle toteuttamassamme hiljaisuuden huoneessa. Galleristi Hanna Kaarina Syrjäläinen toteutti näyttelyn John Nurmisen säätiön ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa Näsin kartanoon Porvooseen. Näyttelyssä saattoi tuntea suolaisen meren pärskeet kasvoillaan, kun kahdeksan taiteilijaa katsoivat merta omasta näkökulmastaan.

  • Tuotantovuosi: 2018

    Toteutus: Petteri Saario, Antti Saario, Joonatan Hietanen

VEDEN PERINTÖ

Veden perintö on näyttämöteos, jossa sekoittuvat elokuva, elävä nykytanssi ja elävä kansanmusiikki. Elokuvantekijä Petteri Saario, tanssitaiteilija Virva Talonen ja laulaja Veera Voima käsittelevät esityksessä vettä kukin omasta näkökulmastaan, vuoropuhelussa toistensa kanssa. Tanssi virtaa pois elokuvakankaalta näyttämölle ja laulu keskustelee elokuvan veden äänimaailman kanssa.

Veden perintö on tarina vedestä ja sen tärkeydestä kaikelle elolliselle. Se on kertomus pisarasta, sateesta, purosta, virrasta, lumihiutaleesta, jäästä, kuohusta, koskesta, meren aavasta ulapasta. Ja ihmisestä osana veden kiertokulkua.

Poikkitaiteellinen näyttämöteos nähtiin Loikka -elokuvafestivaaleilla, Frankfurtin kirjamessuilla, Luontokeskus Haltiassa, kulttuuritalo Grandissa Porvoossa ja Haikon kartanossa.

  • Tuotantovuosi: 2014

    Ohjaus, kuvaus ja käsikirjoitus: Petteri Saario

    Äänisuunnittelu: Joonatan Hietanen

    Alkuperäismusiikki, laulu ja soitto: Veera Voima

    Koreografia ja tanssi: Virva Talonen

    Tuotanto: Sari Orkomies

    Yhteistyössä: Koneen Säätiö

SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIA

Toimimme vuonna 2013 avatun Suomen luontokeskus Haltian päänäyttelyn dramaturgisena konsulttina ja olemme tuottaneet luontokeskuksen päänäyttelyyn useita videoteoksia. Elämänvirta-virtuaaliluontoelementissä näyttelykävijän jalkojen juuressa ui lasisen lattian alla virtuaaliputouksessa kaloja ja kalat seuraavat kulkijaa näyttelyyn johtavan käytävän seinämillä. Jääkanjoni-teoksissa Suomen luonto on pukenut ylleen talven valkoisena kimaltavat hanget ja hohtavat jääkiteet.

  • Tuotantovuosi: 2012

    Päänäyttelyn dramaturginen konsultti: Petteri Saario

    Installaatioiden toteutus: Petteri Saario

    Tuotanto: Tiina Saario ja Petteri Saario

    Tilaaja: Metsähallitus