Osa 4: Rajaseudun villi luonto
 
 



















Osa 4/6 Rajaseudun villi luonto
Uusinta la 9.11.2013 klo 13.30 ja ma 11.11.2013 klo 23.45 TV1

Paana tarkoittaa saameksi tietä, latua. Osuvampaa nimeä ei Paanajärvelle olisi voitu keksiä. Sen lisäksi, että kansallispuistossa kohtaavat toisensa itäiset ja läntiset kasvustot, niin se on myös yhteistyön tie kahden kulttuurin välillä. 1040 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto jatkuu lähes saumattomasti Suomen puolella Oulangan kansallispuistona. Puistot tekevät tiivistä yhteistyötä toistensa kanssa ja suunnittelevat jopa hakevansa yhdessä puistoparia maailmanperintökohteeksi.
 
Rajankäyntiä-sarjan neljännessä osassa dokumentaristi Petteri Saario vierailee sekä Oulangan kansallispuistossa Suomessa että rajan toisella puolella Paanajärven kansallispuistossa. Dokumentti pureutuu rajaseudun luonnonarvoihin ja syihin, miksi Suomen ja Venäjän välille on syntynyt maailmankin mitassa luonnon- ja maisema-arvoiltaan ainutkertainen vihreä vyöhyke. Fennoskandian "Green beltillä", joka ulottuu läpi monen kasvillisuusvyöhykkeen aina Suomenlahdelta Ylä-Lapin puuttomalle tundralle, sijaitsevat Pohjois-Euroopan upeimmat luonnonmetsät ja laajat miltei koskemattomat alueet.
 
Rajaseudun villi luonto -dokumentissa kuvataan myös luonnonvarojen käyttöä itärajamme molemmin puolin. Venäjän puolella rajaa luonto on säilynyt sodan jälkeen huomattavasti koskemattomampana kuin Suomessa. Neuvostotalous ei suojellut luontoa erityisen tietoisesti tai hyvää hyvyyttään, vaan luonnonarvot säilyivät, koska rajaseutu oli puskurivyöhykettä ja sotilasaluetta. Sosialistinen talous oli myös paljon läntistä Eurooppaa tehottomampi, mikä jarrutti luonnonvarojen käyttöä.
 
Dokumentti seuraa myös ahman ja karhun elämää rajaseudun vanhoissa metsissä. Eläimet ylittävät rajan tuon tuostakin - kuten nykyisin myös kansallispuistojen työntekijät. Rajat ylittävä luonnonsuojeluyhteistyö on tätä nykyä melkoisen vilkasta - muidenkin kuin Oulangan ja Paananjärven kansallispuistojen välillä. Suomen ja Venäjän välille on syntynyt ainutlaatuinen hanke, jossa rajan molemmin puolin sijaitsevat luonnonsuojelualueet tekevät yhteistyötä niin luonnonarvojen säilymiseksi kuin luontomatkailun edistämiseksi.
 
Kuusamon metsähallituksen väki matkustaa dokumentissa Paanajärven kansallispuistoon kunnostamaan vanhaa suomalaista kulttuurimaisemaa. Riihi nousee hävinneen paikalle ja uudelleen rakennettu sauna lämpiää samalla järventörmällä missä entinenkin sauna sijaitsi. Talkootyötä tehdään ahkerasti, mutta välillä ehditään sentään pyytämään Paanajärven kuulua taimentakin. Mukana oleva, Paanajärvellä syntynyt ja sodan jälkeen Suomeen muuttanut, Eero kertoo millaista elämä ennen oli. Vihta syntyy siinä sivussa.
 
Paanajärven jylhiä maisemia putouksineen ja kalliorinteineen kuvataan dokumentissa sekä pinnalta että sen alta. Petteri Saario on tiettävästi ensimmäinen Paanajärvessä sukeltanut ja vedenpinnan alaista maisemaa kuvannut dokumentintekijä. Vesi jatkuu alas syvyyksiin synkkänä ja pimeänä, ja jyhkeiden lohkareiden välissä sukeltaminen tuntuu siltä kuin leijuisi jättimäisten hautapaasien keskellä. Putouksen alla peseytymisen jälkeen maistuvat rantakahvit - ja valssi paikallisen luonto-oppaan kanssa.

Tunnettu luontonähtävyys jo 1800-luvulla
 
"Matkalle Paanajärvelle lähdemme heinäkuussa, pahimpaan hyttysaikaan. Pitkä matka tehdään alussa junalla ja sitten hevosvaunuilla, mutta lopussa vaikeakulkuiset osuudet kuljetaan jalan tai soutaen järviä ja koskia pitkin. Paanajärven kylä samannimisen järven rannalla on tiettömien taivalten takana, posti kulkee harvakseltaan ja lähimpiään kirkonkylään on kolmen päivän matka."
 
Pitkästä ja vaivalloisesta matkasta huolimatta Paanajärven magia on aina kiehtonut suomalaisia, aikanaan myös taiteilija Akseli Gallen-Kallelaa. Vuonna 1892 Gallen-Kallela vietti kesän Paanajärvellä ja ikuisti Paanajärven taikaa useisiin teoksiinsa. Tunnetuimpaan Paanajärvellä tehtyyn teokseen, Paimenpoika Paanajärveltä, on tallennettu erämaan karu elämä, jylhän kauniit maisemat, ankara luonto, "jossa ihmisen on lakkaamatta taisteltava hallan ja petojen kanssa". Gallen-Kallelan teoksen mallina oli naapurin 16-vuotias poika, joka oli jo nuorella iällä kunnostautunut karhunkaatajana.
 
Gallen-Kallela ei ollut ainoa kuulu kulttuurinystävä, joka oivalsi Paanajärven kauneuden. Paanajärvi oli tunnettu luontonähtävyys 1800-luvulla ja Kuusamon saloilla retkeili runsaasti maiseman ja kulttuurin ihailijoita sekä kuvaajia ja luonnontutkijoita. Paikallisia asukkaita luonnontutkijat huvittivat ja he kutsuivat kasveista, hyönteisistä ja mineraaleista luonnottoman kiinnostuneita matkaajia "ruoho- ja räkkäherroiksi". Ivan kohteena olleet tutkijat loivat kuitenkin perustan nykyiselle korkeatasoiselle luonnontutkimukselle.